Lyhyt katsaus bändimme nykyiseen tilanteeseen.
Olemme vihdoinkin voittaneet meitä häirinneet tekniset ongelmat ja viilto.com on jälleen herännyt henkiin. Entistä parempana ja sisällöltään paremmin fanejamme palvelevana. Kiitos yhteistyökumppaniemme teknisen osaamisen, informaatio ja palvelut pystytään jatkossa pitämään paremmin ajantasaisena.
Uutuutena esimerkiksi FanClub, johon liittyminen on helppoa sivuillamme.
Vanhan vieraskirjan lukuisat tervehdykset, kommentit ja keskustelut jouduimme valitettavasti poistamaan. Varsinkin herra P. Tärkeän runsaan iloisesti kumpuilevaa tekstiä odottelemme innolla uuteen vieraskirjaammekin.
Viilto.comin hiljaiselon aikana bändimme ei kuitenkaan muuten ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Olemme vahvistaneet taustojamme teknisellä osaamisella ja perheemme onkin laajentunut melkoisesti. Muitakin hyviä uutisia innokkaille faneillemme on piakkoin luvassa. Tiedotamme niistä heti asioiden vahvistuttua.
Alkuvuodesta Viilto on vetänyt muutaman mukavan keikan, jossa olemme yleisön viihdyttämisen ohella testailleet äänentoistoa ja ajaneet sisään uusia ihmisiä organisaatiossa. Lisäksi olemme nauhoittaneet yhden uuden kappaleen digitaaliseen muotoon. Totuus ei pala tulessakaan (löytyy toistaiseksi live-versiona MySpacesta ja Facebookista (josta löytyy myös video)) tullaan julkaisemaan piakkoin MySpacessa.















